Joudun rikkomaan lupaukseni edellisen blogin lopussa heti allaolevassa kirjoitelmassa. Kaikesta höpinöinnistäni blogosfääreissä tässä tekstissäni sivuan merkittävintä teemaa. Ei sillä että teksti itsessään olisi viisaampaa tai edes paremmin kirjoitettua, mutta jos pitäisi tehdä lista kaikista tapahtumista, jotka on elämässään kokenut, ja syntymä olisi tärkein ja merkityksellisin, tämä kokemus sijoittuu helposti top viiteen. Moni ilmiö tässä kirjoituksessa on suhteellisen haastava kuvailla ymmärrettävästi, kuuluvat kategoriaan täytyy-vain-kokea-itse. Tästä tuli pitempi manifesti kuin oli tarkoitus, mutta se vain viitannee kokemukseni voimallisuuteen. Jos silti kahlaat tämän tekstin läpi (esim koska olet äitini), niin ymmärräthän tämän: et opi ymmärtämään meditaatiota lukemalla, opit sitä vain tekemällä. Tiede on toki suunnannut linssinsä aiheeseen, ja meditaation vaikutuksista alkaa olla sen verran tutkimusdataa (myös sellasissa arvostetuissa julkaisuissa kuin vaikka Nature), että voit olla huoletta ettei mistään huuhaasta ole myöskään kyse.
Osallistuin Vipassana meditaatio -kurssille Prachinburissa 6.-17.5. Pitänee kirjoittaa tähän väliin muutama sananen meditoinnista, koska tekniikoita on useita ja niihin liittynee monella jotain guruhöpinää, mielikuvia intellektuellista voimistelusta tai mantrojen hokemisesta. Vipassana ei ole mitään näistä, eikä se ole uskonsuuntaus eikä edellytä uskoa ylipäätään. Vipassana on kokoelma käytännöllisiä harjoitteita, joilla voi 1. parantaa keskittymiskykyään 2. kontrolloida mielensä liikkeitä. On järjetöntä että Suomen kouluissa edelleen päntätään oppilaiden päähän ulkoa muistettavia yksityiskohtia päivästä toiseen, mutta ei opeteta muistitekniikoita, joilla mieleensä voisi painaa asioita jotka haluaa siellä pysyvän. Sanotaan, että tämä pitää muistaa, mutta ei opeteta hyödyllisiä tekniikoita miten sen voi suorittaa tehokkaasti. Kouluissa ei myöskään opeteta miten mieltään voi harjoittaa, miten voi olla keskittyneempi läpi päivän väsymättä, ja miten mielestään saa pois asioita joiden ei halua olevan siellä. Lukiossa alkaa oppia kriittisyyttä ja tarkistamaan käytettyjä lähteitä, yliopistossa oppii tieteellistä metodia, mutta oman mielen hyvien ominaisuuksien kohentamista ja huonojen karsimista ei opeteta kuin kursseilla, joihin sattuu joskus elämässään päätymään, tai sitten ei (no okei, uskonnontunnilla, kirkossa ja riparilla opetetaan moraalia, mutta se on vain yksi mielen osa-alue, ja se karsii rationaaliset ihmiset pois moraalinsa harjoittamisesta, koska uskonnot yleensä vaativat sokeaa, kyseenalaistamatonta uskoa "pyhään sanaan" tai muuhun auktoriteettiin, ja sitä on monen rationaalisen ihmisen vaikea hyväksyä. Niin osa nuorista oppii jo nuorena pysymään loitolla moraalinsa harjoittamisesta, ja ylipäätään mielensä harjoittamisesta). Keskittymistä pitäisi opettaa ala-asteella jotta opit painuisivat päähän paremmin ja yläasteella varmaankin ysiluokalla oppilaiden päässä on jo sen verran angstia että olisi ihan hyödyllistä tietää että sitä voi purkaa muutenkin kuin juomalla (no ei se sitä pura mutta turruttaa aistit ja vie huomion muualle, niin kuin monet muutkin muka-hyödylliset asiat vievät huomion toisaalle, mutta ongelmat jäävät.)
Miksi kenenkään pitäisi harjoittaa mieltään? Tässä on siis tekniikka, joka opettaa ymmärtämään itseään paremmin. Oppii tuntemaan niin ruumiintoimintonsa kuin mielenliikkeensä. Miten ne tapahtuvat ja mitä reaktioita ne aiheuttavat. Jos pitää keskittymiskykyä ja mielenrauhaa arvossa, varmaankin myöntää että niiden harjoittaminen on ihan fiksua puuhaa. Onko meditointi fiksujen ja korkealentoisten ihmisten yksinoikeus? Kyseinen tekniikka ei vaadi toimiakseen minkäänlaista filosofointia tai pohdiskelua. En tiedä miten voisin tarpeeksi korostaa, että oppineisuus voi olla vipassanaa harjoittaessa pikemmin taakka kuin etu. Luulee sitä taikka tuota, kun pitäisi luottaa pelkästään omaan kokemukseen eikä kenenkään kirjoituksiin tai puheisiin. Pelkästään omaan käytännön kokemukseen. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää miten aistimme toimivat kuullessamme, nähdessämme, tunteassamme, maistaessamme ja haistaessamme mitä ympärillä on tai mitä suuhunsa on tullut laittaneeksi. Samalla tapaa vipassana-meditointi on täsmälleen samaa aistiärsykkeiden prosessointia, mutta toimintaa kehitetään tehokkaammaksi muutamilla käytännön harjoitteilla.
Sen lisäksi että tarkkaavaisuus paranee, tarkentunut huomio käännetään kehon sisälle sellaisella intensiteetillä, että sisältään avautuu kokonainen maailma jonka olemassaolosta ei ollut hajuakaan. Tämä tapahtuu uskomattomalla rytmillä siihen nähden, että oma mieli ja tuntemukset ovat saaneet oikkuilla vapaana vuosikaudet, mutta muutamassa päivässä tinkimättömällä harjoittelulla saa tuntuvia tuloksia (kalskahtaa ostos-teeveeltä, mutta ei ole sitä; kurssi on ilmainen, ja jos tuntee saaneensa kokemuksistaan konkreettista hyötyä, voi lahjoittaa rahaa, jotta seuraava kurssilainen saa mahdollisuuden kokeilla tekniikkaa. Vaikka länsimaalainen tietty helposti ajatteleekin tässä vaiheessa, että mikähän huijaus tässä nyt on kyseessä kun eivät vaadi maksua; liian-hyvää-todeksi -ajattelu iskee päälle. Tämä ominaisuus kuitenkin kiinnitti minun huomioni kun löysin kurssin selailemalla bangkokin tekemismahdollisuuksia netissä, ajattelin että kaipa siellä kurssilla jotain hyötyjä on koettu kun pitää varata paikkansa kuukausia eteenpäin kun tunku kurssille on niin kova, ja ei niitä varmaan niin tiheästi järjestettäisi jos kyseessä olisi joku kämmi). Kymmenen päivääni kuluivat ohjelmalla:
herätys 04:00
meditointia 04:30 - 06:30
aamupala 06:30
meditointia 08:00 - 09:00
meditointia 09:30 - 11:00
lounas 11:00
meditointia 13:00 - 14:20
meditointia 14:30 - 15:30
meditointia 15:30 - 17:00
teetauko 17:00
meditointia 18:00 - 19:00
oppitunti 19:00 - 20:30
meditointia 20:30 - 21:00
Jos nyt menit kuvittelemaan, että okei tommone aikataulu, ei oo mulle tämä homma, otappa ajatuksesi takaisin. Jos minä, joka kurssille mennessäni en ees pystynyt menemään siihen asentoon että istuu jalat ristissä, selviydyin tosta päiväreseptistä, ja sain kenties parhaat rentouden kokemukseni sitten lapsuuden-loputtomien-kesäpäivä-hetkien, todellakin sinäkin voit tuosta aikataulusta selvitä. Kurssin lopuks ei tuottanu mitään vaikeuksia istua yhtä tuntia käsiään, jalkojaan tai silmiään avaamatta. Ekana päivänä se olis ollu sula mahdottomuus. Kymmenen päivää oltiin myös puhumatta, koska viisaat oli miettiny että mitenkä estetään näitä oppilaita valehtelemasta ja siten luomasta negatiivisuutta ja häiriötä, no kielletään puhuminen, eleet ja fyysiset kontaktit niin eiköhän se tepsi. Ympäristö oli siis todellakin otollinen mielen rauhoittamiseen ja hiljentämiseen. Känny, rahat ja kello pysyivät myös tallelokerossa kurssin ajan. Ei häiriötekijöitä. No lukija saa tästä tietysti päähänsä, että meditaatio on sellasille jotka haluavat vetäytyä muun maailman hektisyydestä ja hälystä omaan rauhaansa. Toki maailma on meluisa paikka kun tulee ulos tosta hiljaisuudesta, mutta kurssin pääopettaja totesi, että tekniikka on ensinnäkin tarkoitettu kaiken kansan harjoitettavaksi eikä vain munkeille ja nunnille, ja toiseksi tekniikan hyödyllisyys laitetaan todelliseen testiin vasta ulkomaailmassa, joka on kaoottinen paikka. Mut jotta sais niin lyhyessä ajassa kun kymmenessä päivässä kiinni siitä miten meditointia voi harjoitella, kaikki häiriötekijät pyritään minimoimaan.
Oonpa kirjottanu rutosti kuvailematta itse tekniikoita. No tässä tulee. Kolmena ekana päivänä reenataan keskittymistä kiinnittämällä huomio omaan luonnolliseen hengitysrytmiin. Sitä ei visualisoida, hengenvetoja ei lasketa eikä kuulostella. Keskitytään yhteen ainoaan asiaan; miltä hengitys tuntuu kun se virtaa nenään ja ulos. Miks? Hengitystä ja nenää ei oo valittu harjoitteeseen vain sattumalta; hengitys on yhteydessä kehon psyykkisiin, alitajuntaisiin toimintoihin. Kun hermostuu tai iloistuu, luonnollinen hengitysrytmi muuttuu (ja sen muutoksen huomaa jos tarkkaavaisuuttaan on reenannu tarpeeks). Toisaalta hengitystään voi tietoisesti kontrolloida, eli tässä meillä on ruumiintoiminto jota säätelee sekä alitajuntainen keskushermosto että tietoinen mieli. Kun alue on pieni, kuten nenä, ja koska yksi ainoa aisti on huomion kohteena, joutuu automaattisesti tehostamaan keskittymistä. Aluksi luonnollista hengitystään ei aina tunne kun se on välillä lähes olemattoman heikkoa, ja ajatukset virtaa ihan villinä, eikä sitä hetkeä huomaa kun on lähtenyt seuraamaan ajatusten kulkua. Tajuaa vaan että hitto piti seurata hengitystä. Ja huomio pomppii ajatuksiin, hengitykseen, ajatuksiin, jne. Tuntuu ihan toivottomalta pitää huomio hengityksessä. Ajan myötä lakkaa reagoimasta siihen että on siirtynyt huomaamattaan ajattelemaan jotakin, sitä vaan palaa takaisin hengityksen tarkkailuun. On vaan ja tarkkailee. Ekoina päivinä ne on välähdyksen lyhyitä hetkiä, että huomio on pelkässä hengityksessä. Mut ne hetket pitenee ja pitenee kun kärsivällisesti palaa hengitykseen. Mieli oppii, kun on kärsivällinen. Hetket pitenee lopulta jopa minuuteiks, ja vaikka aina ajatuksia jostain välähtää niin kun kehittyy niin niistä palaa yhtä salamannopeasti hengitykseen. Vuosia meditoineetkaan ei voi estää ajatuksia kokonaan mut ne palaa nopeammin siihen mitä olivat tekemässä. Jos tätä nyt heti testaat, niin tuntenet vähintään virtauksen suunnan; sisään-ulos sisään-ulos (ellei sulla sitten ole todella mielenkiintone hengitysrytmi). Tarkkaavaisuuden kehittyessä nenästä kehittyy tuntemusten palatsi; se on itse asiassa iso tila täynnä kaikenlaisia tuntemuksia. Tää tekniikka siis opettaa miten pitää mielensä fokusoituna yhteen seikkaan, sitä aletaan harjoittamaan hengityksen avulla, mutta ei se tarkoita että sen käyttökohteet rajottuu siihen.
Neljäntenä päivänä alettiin sitten harjoitella mielen kouluttamista toisella tapaa. Huomio siirrettiin kehon koko pinta-alaan mitään kehon kohtaa unohtamatta. Koko keho käydään läpi osa osalta, siellä missä ei ole mitään tuntemuksia viivytään hetki, mutta jos alueella on mikä hyvänsä tuntemus, heikko tai vahva, jatketaan seuraavaan alueeseen.Tekniikassa on juurikin ideana säilyttää tarkkailijan roolinsa, oli kokemus mikä
hyvänsä. Tavoitteena on pyrkiä neutraaliuteen; vaikka kokemus olisi
miellyttävä, sitä ei jää seuraamaan vaan jatkaa matkaa. Vaikka kokemus olisi epämiellyttävä, kuten puutuneiden jalkojen kipu, siihen ei jäädä vaan siirrytään seuraavaan paikkaan kehossa. Kun tuntemukseen ei reagoi, mieli oppii olemaan antamatta sille tärkeyttä. Lisäksi huomiota annetaan yhtä lailla intensiivisille ja heikoille tuntemuksille. Tarkoituksena ei ole oppia sietämään enemmän kipua; kun kerta toisensa
jälkeen kouluttaa mieltään objektiivisuuteen kaikkia tuntemuksia
kohtaan, kipu ikään kuin sulaa neutraaliksi tuntemukseksi muiden
joukossa. Se ei poistu, mutta sen kokee eri tavalla, niin ettei se
häiritse. Aluksi tunsi vaan lähinnä ilmavirran tai vaatteen kosketuksen, mutta ei niitäkään kaikkialla kehossaan. Päällimmäisellä tasolla keho tuntuu kiinteältä (tai jossei nyt kiinteältä niin ainakin muuttumattomalta) rakenteelta (tiedämme biologiasta ja fysiikasta ettei tämä muuttumattomuus ole todellista, mutta emme kokemuksemme eivät vahvista tätä. Oma kokemuksemme on voimallisempi tiedonlähde kuin muiden suorittamat fysiikan kokeet, joten pidämme kehoamme muuttumattomana paikkana). Päivien kuluessa alkaa saada signaaleja koko kehon pinta-alalta, ja kun keskittyminen tarkentuu, alkaa hahmottamaan mitä hienovaraisinta liikettä iholla ja välittömästi ihon alla. Liike on jatkuvassa muutoksessa, monesti värähtelevää ja kattaa useita kehonalueita samanaikaisesti. Kokee siellä täällä lämpöä, painetta, venytystä, laajentumista, kuhinaa mitä tahansa. Huomaa pystyvänsä olemaan tietoinen useista kehonalueista samanaikaisesti. Voi tehdä huomiokeskipisteellään pyyhkäisyjä koko kehon kattavasti. Hiljalleen kehon joka kolkasta alkaa kertyä dataa, joka on yhä hienovaraisempaa. Aivan kuten hengitys, nämä hienovaraiset tuntemukset on yhteydessä siihen, mitä meidän alitajunnassa tapahtuu, ja niiden tarkkailu on käytännöllinen keino päästä seuraamaan ns. alitajunnan piiriin ennen kuuluneita ilmiöitä, nythän niistä on tullut tietoiseks. Vaikea uskoa, ennen kuin sen itse käytännössä kokee.
Neurotiede vielä pohdiskelee miten nää mekanismit toimii, mutta niin kuin mainitsin itse tulokset eli meditaation vaikutukset on vahvistettu tieteen hyväksymällä metodilla, mekanismi vaan on epäselvä (esim http://www.nature.com/nrn/journal/v16/n4/full/nrn3916.html). Menetelmä on 2500 vuotta vanha (itse asiassahan tää on kokoelma vielä vanhempia menetelmiä, ja jotain omaakin Sidharta Gautama aikoinaan lisäs. Vähän niin kuin Newton, joka ei ite löytäny aurinkokunnan rakennetta, mut se kehitti differentiaalilaskennan, jolla voi laskea taivaankappaleiden liikkeet. Buddha listas ja luokitteli mielen laadut ja toiminnot järjestelmällisesti kuin tiedemies ainakin, ja sehän oli eksperimentalisti henkeen ja vereen) ja hyötyjä on tutkitusti, joten jotain yleismaailmallisen toimivaa siinä on. Jos tästä tekstistä jäikin epäselväksi että miten sitä nyt käytännössä harjoitellaan niin eipä huolta, vääntävät sen siellä kurssilla kyllä rautalangasta, sinun tulee vain olla päättäväinen ja kärsivällinen itsesi kanssa. Mun omakohtanen kokemus oli, että toisinaan hyvässä keskittyneessä tilassa kun tarkkailin näitä hienovaraisia toimintoja, mieleen pälkähti elämäntilanteita ja ajatuksia, monesti epämiellyttäviä. Mutta jos vaan sivuutti ajatukset ja jatko tarkkailuaan hämmentymättä, kovat tuntemukset suli ja virtas pitkin selkää ja katos, intensiiviset tuntemukset heikkeni kunnes kehossa tuntu enää tasaisuutta ja yhdenmukaisuutta. Olo keveni. Seuraava askel ois siirtyä kehon sisälle tuntemuksia tarkkailemaan, joka lienee oma maailmansa. No sydäntä on kyllä helppo kuunnella, sellasta meteliä se pitää, ja toisinaan mahassa tapahtuu helposti havaittavia toimintoja. Muuten sisältään löytää vaan utuisia ja epäselviä paikkoja, mut harjoitus tekee mestarin, sanotaan. Unet kurssin aikana käsitteli ensin kuolemaa, sitten tärkeitä ihmissuhteita, koti-ikävää ja tekemättömiä tehtäviä, tässä järjestyksessä. Jo pelkällä unien pohdinnalla saanee kuvaa mitä siellä alitajunnassa liikkuu, mut meditaatio tuntu oikeesti käytännölliseltä työkalulta, jolla voi purkaa lastiaan mitä kantaa sisällään.
Summa summarum, kokeile ihmeessä.
https://www.dhamma.org/en-US/index
tahi suomeksi:
http://www.fi.dhamma.org/fi/index.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti